Aalto Paviljonki

Jussi Kivi, Palo- ja pelastusmuseo

Avajaiset lehdistöpäivien aikana perjantaina 5.6.2009 klo 13
Näyttely avautuu yleisölle sunnuntaina 7.6. ja on avoinna 22.11.2009 asti.

Tänä vuonna Suomella on jälleen käytössään Venetsian biennaaliin vuonna 1956 valmistunut Aalto Paviljonki vastaavasti kuin se oli paviljongin alkuvuosina 1956-1960. Paviljongissa esitellään Jussi Kiven (s 1958) Palo- ja pelastusmuseo, joka perustana on taiteilijan pitkäaikaisen harrastuksen myötä syntynyt kokoelma palokunta-aiheista aineistoa.

Jussi Kivi on pitänyt tähän asti elämänsä roolit tarkasti erillään: ammatiltaan hän on kuvataiteilija, mutta pikkupojasta lähtien hänen intohimoisena harrastuksenaan on ollut palokunta. Hänen synnyinkotinsa Helsingissä oli paloaseman läheisyydessä. Ensimmäinen esteettinen elämys liittyi ohikiitäviin ulvoviin paloautoihin. Palomiesten työhön liittyvä dramaattinen vauhti ja urheus tekivät heistä maailman suurimpia sankareita Jussin silmissä. Jussi viihtyikin paloasemalla aina kuin se oli mahdollista. Pikkupojan "palokuntauran" huipennus tapahtui vuonna 1971. Silloin isoäidin serkku, palopäällikkö ohiolaisessa Warrenin kaupungissa Yhdysvalloissa, otti luonaan vierailleen 11-vuotiaan Jussin kuukaudeksi mukaan työvuoroonsa seuraamaan tositoimia paloauton etupenkiltä ympäri vuorokauden. Mukana oli myös halpa kamera.

1980-luvun jälkipuoliskolla, kun palokunta oli enää vain kultainen lapsuuden muisto, alkoivat pikkupoikana Amerikassa näpsityt valokuvat ja lapsuudesta säilyneet leikkipaloautot poltella uudestaan. Nostalgia roihahti intohimoiseksi, kaiken mahdollisen palokuntaan liittyvän aineiston keräilemiseksi. Syntyi kokoelma, jonka varhaisimpana pohjana oli äidin säilyttämät viisivuotiaan Jussin palokunta-aiheiset piirrokset ja isän valokuvat palokypärä päässään pikkuautojen kanssa häärivästä pojasta. Kokoelma karttumisessa ja paisumisessa auttoivat osaltaan intohimosta tietoiset ystävät. Ensin täyttyi silloisen asunnon vaatehuone eli "Kontulan palomuseo", sittemmin kokoelma on ottanut yhä enemmän ja enemmän tilaa keräilijän asunnoissa. Viimeinen sijoituspaikka, työhuoneen takaosa, täyttyi lattiasta kattoon. Lopulta tila tarvittiin taideteosten ja niiden kuljetuslaatikoiden varastoksi ja koko palokuntakokoelma, tuo "lapsuuden turvapaikka, minne ristiriitainen taidemaailma ei ylety", oli pakattava banaanilaatikoihin. Jussi päätti yrittää aikuistua ja valmistautui luopumaan kokoelmasta.

Keväällä 2008 sattui kuitenkin odottamaton käänne. Romantic Geographic Societyn taiteilijajäsenä Jussi Kivi päätyi tutkimusretkellä ystäviensä kanssa Itä-Virossa neuvostoaikaiseen, maan itsenäistyessä hylättyyn maanalaiseen ydinpommisuojaan. Koulutuskäytössä olleen bunkkerin seinillä ja lattioilla, osin homehtuneina, roikkui ja lojui valtava määrä neuvostoliittolaisia pedagogisia opastustauluja ja -julisteita, jotka esittelivät väestonsuojelutoimia ja palokunnan tehtäviä ennen ja jälkeen ydinlaskeuman. Romanttiset seikkailijat pelastivatosan löydetystä aineistosta, ja väistämättömän edessä Jussin palomuseo heräsi uudestaan henkiin. Nyt palokunnan ja taiteen suhde kuitenkin jäsentyi uudelleen: henkilökohtainen nostalgia muuttui viestinnän välineeksi. Pelastajiin kohdistettu lapsuuden ihailu peilautui nyt sellaisen totaalisen tuhon uhkaan, missä sankaruuteen kiinnittyneet artefaktit sen enempää kuin maanalaiset bunkkeritkaan eivät enää luo turvaa.

Palokuntalaitos syntyi jo Rooman valtakunnan mahtavuuden aikana, mutta se unohdettiin vuosisadoiksi imperiumin tuhouduttua. Vasta valistusajan kynnyksellä kaupungistunut Eurooppa synnytti vastaavia turvallisuutta luovia innovaatioita, jotka puolestaan kytkeytyvät -paradoksaalisesti - kriisien ja katastrofien kierteeseen. Tänä päivänä tuo kierre vertautuu muinaisten imperiumien apokalyptisiin kohtaloihin. Mutta mitä ylipäänsä voi pelastua ydinkatastrofin jäljiltä? Vaikka järjestäytynyt yhteiskunta huolehtisikin pilkulleen suojelusuunnitelmistaan ja palokunnat toimisivat entistäkin urheammin, voi syntyä kipinöitä ja loimuja ja niiden seurauksena roihuja, joita mikään palokunta ei kykene sammuttamaan.

Järjestäjät:

Aalto Paviljongin näyttely on Näyttelyvaihtokeskus FRAMEn ja Nykytaiteen museo Kiasman ensimmäinen kansainvälinen yhteistuotanto. Aalto Paviljongin näyttelyn komissaarina on Nykytaiteen museo Kiasman johtaja Berndt Arell. Kuraattorityöryhmässä ovat Näyttelyvaihtokeskus FRAMEsta johtaja Marketta Seppälä ja kuraatori Marita Muukkonen sekä Kiasmasta intendentti Arja Miller.

Julkaisu:

FRAMEn julkaiseman Framework The Finnish Art Review‘n 10. numero tarjoaa näyttelylle laajemman temaattisen viitekehyksen. Numeron otsikko, Rescue Plan (Pelastussuunitelma), kytkee Jussi Kiven Palo- ja pelastusmuseon niihin moninaisiin uhkiin, joista pelastumiselle tarvittaisiin kiireisesti suunnitelmat. Yksi päällimmäisistä on maailmanlaajuinen finanssikriisi, jonka kaikki seuraukset eivät vielä ole tiedossa. Laman oloissa kärjistyvät köyhyydestä aiheutuva toivottomuus ja hätä. Ilmastonmuutos tuottaa lisää uhkakuvia. Numeron kirjoittajat arvioivat eri näkökulmista tätä ongelmien vyyhteä ja sen tuottamaa "pelastussuunnitelmien" tarvetta. Uusliberalistinen talousideologia on umpikujassa, mutta mikä on vaihtoehto? Yksi avainkysymyksistä kuuluu: Millainen rooli kulttuurilla yleensä ja kuvataiteella erityisesti voi olla tilanteen arvioimisessa?

Aalto Paviljonki:

Alvar Aallon (1898-1976) suunnittelema Suomen paviljonki valmistui Venetsian biennaalin pääalueelle, Giardinin puistoon vuonna 1956. Tänä vuonna se on jälleen Suomen paviljonki vastaavasti kuin se oli paviljongin ensimmäisinä vuosina 1956-1960. Puurakenteinen paviljonki toteutettiin Alvar Aallon läheisen ystävän ja yhteistyökumppanin, suomalaisen taide-elämän vahvan vaikuttajan ja mesenaatin Maire Gullichsenin (1907-1990) aloitteesta ja suomalaisen Nykytaide-yhdistyksen toimesta. Paviljongin ensimmäinen kuvataidenäyttely vuonna 1956 esitteli Helene Schjerfbeckin (1862-1946) maalauksia.

Alkuperäinen idea kevyestä elementtirakenteisesta paviljongista, joka teltan tavoin voitaisiin aina uudelleen pystyttää joka toinen vuosi toistuvaa biennaalinäyttelyä varten ei toteutunut valmistusvirheen takia eikä paviljongin purkaminen rakenteita rikkomatta ollutkaan mahdollista. Vaikka paviljonki suunniteltiin tilapäiseksi ja rakennuspaikkakin oli väliaikainen, osittain puiston kulkureitin päällä, herätti Aallon luomus kiinnostusta ja ihastusta. Paviljonki esiteltiin heti tuoreeltaan kansainvälisissä arkkitehtuurilehdissä. Niin tilapäisrakennusta ei haluttukaan purkaa pois, ja paviljonki on seissyt paikoillaan yli 50 vuoden ajan. Nyt se on suojelukohteena.

Sen jälkeen kun Suomi vuonna 1962 liittyi Ruotsin ja Norjan kanssa Pohjoismaiseen paviljonkiin, Aalto Paviljonkia ylläpitänyt Suomen rakennustaiteen museo oli huolehtinut kuvataidebiennaaleista saamillaan vuokratuloilla puisen Aalto Paviljongin ylläpidosta. Paviljonki annettiin kuvataidebiennaaleissa ensin Italian käyttöön. Myöhemmin sitä ovat käyttäneet Argentiina, Portugali ja viimeisimpänä Islanti vuosina 1984-2005. Islannin kanssa tehdyn vuokrasopimuksen päätyttyä ja Aalto Paviljongin siirryttyä Senaatti-kiinteistöjen haltuun, paviljongin vuokralaisina ovat vuorovuosin Suomen rakennustaiteen museo ja Näyttelyvaihtokeskus Frame. Arkkitehtuuribiennaaleissa Suomen rakennustaiteen museo on järjestänyt sekä Aalto Paviljongin näyttelyt että osallistunut Pohjoismaisen paviljongin yhteisnäyttelyyn. Jatkossa myös kuvataidebiennaaleissa Aalto Paviljongin näyttelyistä vastaavat suomalaiset järjestäjät.

Paviljonki oli jo satelliittina Pohjoismaisen paviljongin laajemmalle yhteispohjoismaiselle näyttelylle vuonna 2007 - Maire Gullichsenin syntymän 100-vuotisjuhlavuonna -, jolloin Maaria Wirkkala toteutti sinne tilateoksensa Vietato Lo Sbarco - Landing Prohibited.

Vuonna 2011 lähtien Pohjoismaisessa paviljongissa siirrytään kokeilemaan kiertojärjestelmää, jossa Norja, Suomi ja Ruotsi järjestävät joka 6. vuosi vuorollaan oman näyttelynsä. Ruotsi on näyttelynjärjestäjänä vuonna 2011, Suomi 2013 ja Norja 2015. Tällöin Aalto Paviljonki tarjoaa suomalaiselle taiteelle esittelymahdollisuuden Giardinin puistoalueella niinäkin vuosina kun suomalaisia ei ole esillä Pohjoismaisessa paviljongissa.

Lisätietoja Aalto Paviljongin historiasta: http://www.framework.fi/7_2007/focus/artikkelit/kruskopf.html

Lisätietoa näyttelystä: Marita Muukkonen: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen

Lue Colin Martinin The British Medical Journaliin kirjoittama artikkeli Jussi Kiven 'Palo- ja pelastusmuseosta' (englanniksi. pdf)