16 suomalaistaiteilijaa esittelevä näyttely avautui Ludwig Museumissa, Budapestissa 5. helmikuuta, 2009.

Ludwig Museum, Budapest 5.2. - 12.4.2009

Näyttelyn järjestäjät: Ludwig Museum, Näyttelyvaihtokeskus FRAME, Suomen Taiteilijaseura ja P.S.1 MoMA Contemporary Art Center (New York)

Näyttelyn kuraattorit: Alanna Heiss, P.S.1 (MoMA) taidekeskus ja johtaja Marketta Seppälä , Näyttelyvaihtokeskus FRAME

Suomalaisen nykytaiteen katselmus, Arctic Hysteria- New Art from Finland avautui Budapestin Ludwig-museossa museossa 5. helmikuuta 2009. Näyttely oli esillä vuonna 2008 New Yorkin P.S.1 MoMA -taidekeskuksessa. Mukana on yhteensä 16 suomalaista taiteilijaa ja taiteilijaryhmää, joilta on esillä veistoksia, videoteoksia, maalauksia, valokuvia, installaatioita, ääniteoksia sekä dokumenttifilmi.

Ludwig Museum
PALACE OF ARTS - Komor Marcell u. 1, Budapest, H-1095
tel: +36 1 555 3444
http://www.lumu.hu

ARCTIC HYSTERIA

Ludwig Múzeum 5.2.-12.4.2009

Arktinen hysteria käyttää hyväkseen perinteisiä kulttuurisia kliseitä, jotka määrittävät suomalaisuuden oletettuja erityispiirteitä. Suomi ei varsinaisesti kuulu arktiseen vyöhykkeeseen, mutta suomalaisten - yhtä lailla kuin ranskalaisten tai englantilaistenkin tahoillaan - uskotaan omaavan erityisiä kansallisia piirteitä muun muassa maansa pohjoisesta sijainnista johtuen. Suomalaiset eivät esimerkiksi puhu paljon; Bertolt Brechtin kuuluisan toteamuksen mukaan suomalaiset vaikenevat kahdella kielellä. He saattavat olla muiden silmissä hieman naiiveja eivätkä välttämättä ole small talkin taitajia, mutta ainakin he yleensä sanovat suoraan mitä ajattelevat. Jotkut suomalaisten tavoista ja tottumuksista saattavat ulkopuolisten silmissä näyttää niin oudoilta, että niiden liittäminen "arktiseen hysteriaan" voi tuntua luonnolliselta. Kirjailija Marko Tapio pohti yhteyttä luonnostellessaan romaanisarjaansa Arktinen hysteria 1950-luvun lopulla: "Arktinen hysteria ei ole sairaus. Emme tiedä mitä se oikein on. Se on eräs ilmiö meidän elämässämme ankaran ilmaston ja armottomien olojen keskellä. Se on alakuloisuutta, joka ei tunne mitään rajoja irti päästessään."

Nykytaiteen osalta on vaikea sanoa, missä määrin kulttuuriset traditiot vaikuttavat siihen, tai tarkemmin sanottuna: Kuinka suomalaista suomalainen taide voi olla jälkikansallisessa maailmassa, joka laajenevien tietoyhteyksien johdosta samanaikaisesti sekä kutistuu että laajenee, fragmentoituu mutta myös yhtenäistyy. Internet -ajan tiivistyvistä yhteyksistä huolimatta erityisesti kauempaa tulevaa taidetta arvioidaan edelleenkin joka tapauksessa sen perusteella, kuinka 'omaperäistä' se on, miten se 'muistuttaa' kansainvälistä taidetta, vai onko se jotakin tältä väliltä. Kuten ranskalainen antropologi Marcel Mauss ilmaisi kirjassaan A General Theory of Magic (1972, alkuperäisteksti julkaistu ranskaksi 1902): "Kun kaksi kulttuuria joutuvat kosketuksiin keskenään, maagisuus liitetään tavallisesti vähemmän kehittyneeseen. Klassisia esimerkkejä ovat Intian dasat sekä suomalaiset ja lappalaiset, joita toisaalta hindulaiset ja toisaalta skandinaavit syyttävät noituudesta."

Eräs usein toistettu klisee on suomalaisen nykytaiteen oletettu läheinen suhde luontoon. Epäilemättä luonnonolot muokaavat kulttuuripiirteitä ja kulttuurisia erikoisuuksia, erityisesti sellaisessa harvaan asutussa ja suhteellisen myöhään teollistuneessa ja kaupungistuneessa "tuhansien järvien maassa" kuten Suomessa.

Luonnon ja ihmisen välinen suhde kulkeekin eräänlaisena yhdistävänä tekijänä läpi koko näyttelyn, myös niiden taiteilijoiden töissä jotka korostavat yhteisöllisiä teemoja. Tuo yhteys ei kuitenkaan näyttäydy minään suomalaisuuden projektina sinänsä vaan kulttuurisena lähtökohtana, missä inhimillinen kulttuuri liittyy elimelliseksi osaksi luonnon kiertokulkua. Yhteys on niin itsestään selvä, ettei sitä tarvitse erityisesti korostaa.

Näyttelyn 16 taiteilijan ja taiteilijaryhmän teoksissa 1960-luvun utopistinen optimismi teknologisen kehityksen suhteen kohtaa nuoremman polven taiteilijoiden ympäristöstä ja tulevaisuudesta kokeman huolen. Tämä heijastaa yleisempää muutosta viimeksi kuluneiden 40 vuoden ajalta: uuden avaruusajan science fiction -utopioista joudutaan - kaikkialla - palaamaan maan pinnalle ja tiedostamaan se todellisuus, missä vuosisatojen laiminlyöntien jälkeen ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa vakavasti ilmastonmuutos ja muut kaikkia yhtäläisesti koskettavat ympäristöuhat.

Samalla kun jää sulaa Pohjoisnavalla, Pohjoinen on tänä päivänä nopeasti kasvavan kansainvälisen poliittisen kiinnostuksen kohteena. Paradoksaalisesti tuo kiinnostus arktisia alueita ja niiden luonnonvaroja kohtaan tulee vain kiihdyttämään ilmastomuutoksen seuraamuksia. Ryntäyksen käynnisti viime vuonna Venäjä, kun sen sukellusveneen robottikäsi pystytty titaanisen Venäjän lipun 2. päivä elokuuta 4.261 metrin syvyyteen Pohjoisnavalla. Tämä kilpajuoksu muuttui sittemmin hengästyttäväksi, kansallisesta ahneudesta kertovaksi näytelmäksi, kun Kanada, Yhdysvallat, Tanska ja Norja nopeasti seurasivat Venäjän perässä. Elleivät arktisia alueita hallitsevat maat pian kehitä yhteisiä sääntöjä ja paranna keskinäistä yhteistyötään, yksi maailman haavoittuvimmista alueista - joka myös näyttelee kriittistä roolia maapallon ilmaston tasapainon ylläpitäjänä - voi vahingoittua korvaamattomalla tavalla.

Marko Tapion mielestä suomalaisia tulisi ymmärtää heidän kärsimänsä arktisen hysterian taustaa vasten. Olkoon vaikka niin, mutta näyttelyn taiteilijat onnistuvat pohjoisen kulttuurisen taustansa tukemana nostamaan esiin sellaisia maailmanlaajuisesti tärkeitä unelmia, pelkoja ja huolia, joilla on merkitystä kaikkialla. Arktinen hysteria voi auttaa pelkistämään asioita, ja silloin se ei olekaan enää piina vaan pikemminkin avu joka osoittaa myös muille tietä oivaltavaan ja parantavaan transsitilaan.

Tämän päivän maailmassa paikallisuus voi olla globaalisti merkittävää moninaisin tavoin.